Tavaramerkki



Takaisin

Mikä on tavaramerkki eli tuotemerkki?

Tavaramerkki on tunnus, jolla eri elinkeinonharjoittajien tarjoamat tavarat ja palvelut erotetaan toisistaan. Tavaramerkistä käytetään toisinaan myös nimitystä tuotemerkki. Tavaramerkit luetaan teollisoikeuksiin eli IPR-oikeuksiin. Katso lisää lyhenteen merkityksestä IPR sanastostamme.

Mitä voidaan rekisteröidä tavaramerkkinä?

Tavaramerkkinä voidaan rekisteröidä graafisesti esitettävissä oleva tunnus, joka on erottamiskykyinen. Rekisteröitävä tavaramerkki voi siten olla esimerkiksi sana, kuvio, sanan ja kuvion yhdistelmä, tai vaikkapa tuotteen ulkomuoto. Tavaramerkin tulee myös erota aiemmista samoille ja samankaltaisille tuotteille rekisteröidyistä merkeistä.

Mitä tarkoittaa erottamiskyky tai erottamiskyvyttömyys?

Erottamiskyvyllä tarkoitetaan, että tunnus ei suoraan kuvaile suojattaviksi haluttujen tavaroiden tai palveluiden ominaisuuksia. Tavaramerkki on erottamiskyvytön silloin, kun se suoraan ilmaisee tavaran tai palvelun laatua tai muita ominaisuuksia. Erottamiskykyä arvioidaan suhteessa merkin tarkoittamiin tavaroihin tai palveluihin. Esimerkiksi sanamerkki RAPARPERI on erottamiskyvytön luokan 31 tavaroille "tuoreet hedelmät ja vihannekset", mutta se saattaisi olla erottamiskykyinen esimerkiksi luokan 9 tavaroille "tietokoneet". Erottamiskyvyttömään tavaramerkkiin ei pääsääntöisesti voi saada yksinoikeutta.

Miten tavaramerkkirekisteröintiä haetaan?

Tavaramerkkihakemus, joka sisältää rekisteröitäväksi halutun tavaramerkin ja luettelon suojattaviksi halutuista tavaroista ja/tai palveluista, jätetään sen maan tai alueen (EU) tavaramerkkejä rekisteröivään virastoon, jossa merkki halutaan suojata. Kansainvälisen järjestelmän (Madridin protokolla) mukaisen hakemuksen tutkii kunkin kohdennetun alueen virasto maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) annettua hakemuksesta tiedon kysymyksessä olevalle virastolle.

Virasto tutkii tavaramerkin rekisteröintiedellytykset, eli merkin erottamiskyvyn sekä mahdolliset aiemmat oikeudet, joihin tavaramerkki voi olla sekoitettavissa. Kaikissa virastoissa aiempia oikeuksia ei tutkita lainkaan.

Mitä tavaraluokat ja palveluluokat ovat?

Tavaramerkki suojataan aina vähintään yhdessä tai useammassa tavara- ja/tai palveluluokassa riippuen siitä, minkä tavaroiden ja/tai palvelujen yhteydessä merkkiä aiotaan käyttää. Tavaroiden ja palvelujen luokittelujärjestelmä, joka perustuu kansainväliseen Nizzan sopimukseen, on apuväline suojattaviksi haluttujen tavaroiden ja palvelujen ryhmittelyssä. Luokittelujärjestelmässä on kaikkiaan 45 luokkaa. Luokat 1 - 34 ovat tavaraluokkia ja luokat 35 - 45 ovat palveluluokkia.

Mitä tarkoitetaan etuoikeudella?

Etuoikeus perustuu Pariisin konventioon, jonka mukaan hakijalla on 6 kuukautta aikaa ensimmäisen tavaramerkkihakemuksen vireille saattamisesta jättää samaa merkkiä koskeva tavaramerkkihakemus muissa sopimukseen liittyneissä valtioissa. Näin myös muissa maissa saadaan suoja-ajan alkamisajankohdaksi ensimmäisen hakemuksen vireillepanopäivä. Lähes kaikki maailman maat tunnustavat etuoikeuden.

Miten kauan tavaramerkkirekisteröinnin saaminen kestää?

Tavaramerkkihakemuksen käsittelyaika vaihtelee maa- ja virastokohtaisesti. Suomessa tavaramerkkihakemuksen käsittely kestää noin 4-5 kuukautta. EU-tavaramerkkivirastossa käsittelyaika on jonkin verran pitempi, noin 12-18 kuukautta. Ulkomailla käsittely voi kestää muutamista kuukausista useampiin vuosiin.

Kuinka kauan tavaramerkkirekisteröinti on voimassa?

Tavaramerkkirekisteröinti on kerrallaan voimassa määräajan, useimmiten 10 vuotta, mutta rekisteröinti voidaan uudistuksin ylläpitää ikuisesti. On myös muistettava, että rekisteröinnin voimassaolon varmistamiseksi tavaramerkkiä tulee käyttää keskeytyksettömästi.

Mikä on EU-tavaramerkki?

EU-tavaramerkki on yhteisön tavaramerkkiviraston (OHIM) rekisteröimä tavaramerkki, joka on voimassa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioita on nykyään 27. EU-tavaramerkistä käytetään yleisesti, ja etenkin englanninkielisessä tekstissä myös tunnusta CTM, joka tulee sanoista Community Trademark. EU-tavaramerkkiä haetaan Espanjan Alicantessa sijaitsevasta EU-tavaramerkkivirastosta.

Mikä on kansainvälinen rekisteröinti?

Suomen osalta kansainvälisellä rekisteröinnillä tarkoitetaan Madridin protokollan mukaista kansainvälistä tavaramerkkirekisteröintiä, joka perustetaan olemassa olevalle kansalliselle tai EU-tavaramerkki-hakemukselle tai tavaramerkkirekisteröinnille ja kohdennetaan niille protokollaan liittyneille alueille, joissa merkin suojausta halutaan. Kansainvälinen tavaramerkkihakemus toimitetaan joko kansallisen tai EU-tavaramerkkiviraston kautta Sveitsin Genevessä sijaitsevalle maailman henkisen pääoman järjestölle (WIPO), joka tutkii hakemuksen muodolliset puolet ja toimittaa hakemuksen sitten nimettyjen maiden virastoihin, joissa hakemus tutkitaan samoin kuin kansalliset hakemukset.

Mitä tarkoittavat merkinnät ® ja ™?

Merkintä ® tavaramerkin yhteydessä tarkoittaa, että kysymyksessä oleva merkki on suojattu rekisteröinnillä. Merkintä ™ puolestaan tarkoittaa, että merkkiin vaaditaan tavaramerkkioikeuksia, vaikka tavaramerkki ei olisi rekisteröitykään. Tunnusta ® tulee käyttää tavaramerkin yhteydessä vain silloin, kun tavaramerkki on rekisteröity asianomaisessa maassa tai alueella. Merkinnän ® käyttö rekisteröimättömän tavaramerkin yhteydessä voidaan katsoa olevan hyvän liiketavan vastaista tai harhaanjohtavaa markkinointia. Yhdysvalloissa rekisteröityä tavaramerkkiä tarkoittavan tunnuksen tahallinen väärinkäyttö on jopa rangaistavaa.

Miksi tavaramerkkiasiamiestä kannattaa käyttää?

Tavaramerkin suojaamiseen ja puolustamiseen liittyy monia kysymyksiä, joissa tavaramerkkiasiamiehen erityisosaaminen on tarpeen toivotun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tavaramerkkiasiamies on alan ammattilainen, joka auttaa kaikissa tavaramerkkeihin liittyvissä, usein monimutkaisissakin prosesseissa. Tavaramerkkiasiamies harkitsee eri vaihtoehtoja ja huolehtii käsittelyprosesseista muun muassa Suomen ja EU-tavaramerkkivirastoissa. Muissa maissa hän toimii yhteistyössä ulkomaisten tavaramerkkiasiamiesten kanssa.


Kirjanmerkki / Jaa

Takaisin



Hyödyllistä lisätietoa:

Tavaramerkki:

Tunnus, jolla eri elinkeinoharjoittajien tuotteet erotetaan toisistaan.

Alueellinen yksinoikeus, joka todistusvoimaisimmin saadaan rekisteröinnillä.

Määräaikainen yksinoikeus (yleensä 10 vuotta), joka on uudistettavissa ikuisesti.

Patentti- ja rekisterihallitus




© Forssén & Salomaa Oy Etusivu | Yritys | Palvelut | Lomakkeet | Henkilöstö | Yhteystiedot | FAQ | Palaute | Sivukartta