|
Takaisin
26.02.2009
Suomi aikoo liittyä mallien kansainväliseen rekisteröintijärjestelmään
Hallituksen esityksessä 225/2008 on ehdotettu, että Suomi hyväksyisi Haagin sopimukseen liittyvän Geneven asiakirjan, joka koskee mallien kansainvälistä rekisteröintiä.
Sopimuksen hyväksyminen mahdollistaa mallien keskitetyn rekisteröinnin Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) kautta. Käytännössä hakemuksessa nimetään ne maat, joissa mallin halutaan tulevan voimaan. WIPO:n muodollisen tutkimuksen jälkeen mallin rekisteröintikelpoisuus tutkitaan kunkin nimetyn maan lainsäädännön mukaan. Nykyisellään Geneven sopimuksen osapuolia on 34.
Mallioikeuslakiin kaavaillaan lisäksi joitakin muutoksia. Mallihakemuksen kuuluttamismenettelystä ehdotetaan siirtymistä mallin rekisteröinnin kuuluttamiseen, jolloin väiteaika alkaisi vasta mallin rekisteröintipäivästä. Lisäksi ehdotetaan, että mallin luojan allekirjoittamaa siirtokirjaa hakijalle ei enää tarvitsisi esittää. Myös mallin osittaishylkäys tulisi mahdolliseksi.
Lisätietoa saat tavaramerkkiasiamiehiltämme.
Takaisin
|