|
Takaisin
05.10.2010
Hallitus esittää Suomen liittymistä Lontoon sopimukseen
Hallitus on 1.10.2010 antanut eduskunnalle esityksen Suomen liittymisestä eurooppapatentteja koskevaan Lontoon sopimukseen. Sopimuksen tavoitteena on alentaa patentteihin liittyviä käännöskustannuksia.
Lontoon sopimus tulisi Suomen osalta voimaan lyhyen siirtymäajan jälkeen, kun kansalliset sekä kansainväliseen sopimukseen liittymisen vaatimat täytäntöönpanotoimenpiteet olisi suoritettu.
Lontoon sopimus tuli kansainvälisesti voimaan toukokuussa 2008. Siihen on tällä hetkellä liittynyt 15 valtiota.
Muita lakimuutoksia
Hallitus esittää myös, että patenttilakiin ja hyödyllisyysmallilakiin tehtäisiin eräitä yksittäisiä, Lontoon sopimukseen liittymisestä riippumattomia muutoksia.
Näistä merkittävin on kansallista patenttia koskeva muutos, jonka myötä patentinhakija voi saada englanninkielistä patenttihakemusta koskevat viranomaisen päätökset englanniksi koko hakemusprosessin ajan eli patentin myöntämiseen asti.
Muutoksen tavoitteena on taata samat kilpailukykyiset palvelut kansallisen patentin hakijoille kuin eurooppapatentin hakijoille. Uudistus lisää kielisääntelyn yhdenmukaisuutta eri patenttimuotojen välillä.
Takaisin
|