Parannus kansainväliseen tavaramerkkirekisteröintijärjestelmään




Takaisin

7.1.2011

Tavaramerkkien hyväksymisestä ei ole aina saatu ilmoitusta

Kansainvälisen tavaramerkkirekisteröintijärjestelmän (Madridin Protokolla) ongelmana on hakijan kannalta ollut tiettyjen maiden osalta epätietoisuus siitä, onko tavaramerkki tullut hyväksytyksi kohdemaissa. Kohdemaiden virastot ovat nimittäin tähän asti voineet valita, ilmoittavatko ne tavaramerkin hyväksymisestä asianomaisessa maassa lainkaan.

Merkin rekisteröinnistä kieltäytymiselle asetetut aikarajat ovat tähän asti määrittäneet tavaramerkin hyväksymisstatuksen niissä maissa, jotka ovat valinneet olla ilmoittamatta hyväksymisestä. Kohdemaasta riippuen kieltäytymiselle varattu aika on joko 12 tai 18 kuukautta.

Ilmoitusvelvollisuus tavaramerkin hyväksymisestä voimaan

Vuoden 2011 alusta epävarmuustekijöiden tulisi poistua kaikissa kohdemaissa. Jokainen Madridin rekisteröintijärjestelmään kuuluva virasto on vuoden alusta alkaen velvoitettu ilmoittamaan tavaramerkin hyväksymisestä heti kun tavaramerkin kansallinen käsittely on saatu valmiiksi. Ilmoitus voidaan siten parhaassa tapauksessa antaa jo ennen kuin rekisteröinnistä kieltäytymiselle varattu aika on päättynyt.

Muutos on erittäin tervetullut parannus kansainväliseen rekisteröintijärjestelmään. Hakijan kannalta on hyvin toivottavaa saada viivytyksettä tieto tavaramerkin hyväksymisestä kaikista niistä maista, jonne hakija on kohdentanut tavaramerkkinsä.

Lisää tietoja tavaramerkkinne suojaamisesta saatte tavaramerkkiasiamiehiltämme.



Kirjanmerkki / Jaa

Takaisin

Hyödyllistä lisätietoa:
» Asiamiesten yhteystiedot
» WIPO Information Kit



© Forssén & Salomaa Oy Etusivu | Yritys | Palvelut | Lomakkeet | Henkilöstö | Yhteystiedot | FAQ | Palaute | Sivukartta